tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Eka paiva paivakodissa

meni muuten ihan hyvin, mutta eras isompi tytto oli siella todella sairas. Han istui vain vessassa pitkia aikoja ja nukahtikin pontolle, torkkui ja oli kasvoiltaan tosi valkoinen, jos ei vihrea. Ilmeisesti vanhemmat eivat paase toista hakemaan, jos lapsi on sairaana. Mutta ei paivakodin henkilokunta minusta kovin fiksusti hoitanut sairasta, kantelivat hanta sylissa ikaankuin han olisi siita toennut, ja toiset lapset olivat hanen kanssaan. Ripuli, en tieda mista tullut. Se teki minut taas levottomaksi, niinkuin ensimmaisena iltana, kun tunsin epatoivoa. Tuntui kuin olisimme taalla henkemme kaupalla, ja tuli mieleen, etta asun kylla mieluummin hyvinvointivaltiossa kuin kehitysmaassa. Ja tuli mieleen se, mita Maija kertoi Beninista, kuinka hanet laakari kutsui katsomaan potilaitaan, joilla oli joku kamala todella tarttuva tauti. Ikivanha kulttuuri kylla ja toiset tavat, mutta eivatko ne todella tieda hygienian alkeita, se tuntuu uskomattomalta, kun taalla elama rullaa kuitenkin niinkuin suurkaupungissa.

Mutta Ilmalla oli hauskaa kun paasi vihdoinkin kunnolla leikkimaan muiden lasten kanssa. Kaupungilla kun alkaa leikkia jonkun kanssa, niin ne muut aina melko pian haippasevat johonkin, ja siina sita ollaan taas ilman ystavia.
Tama paivakoti ei ole mikaan tavallinen 120 lapsen paivakoti, vaan kristitty, voittoa tavoittelematon ja vanhempien yllapitama. Siina on nyt 16 lasta Ilma mukaan lukien, ja se maksaa 350 yuania eli noin saman verran ruotsin kruunuja kuussa. Aamupalan jalkeen on raamatunopetusta, minka jalkeen mennaan ulos. En tieda, millaista kristittyytta se on, mutta lieko tuolla niin valia, se kaikki on kiinaksi. Toivottavasti se sairas tytto ei huomenna ole siella.

Hankittavaa paivakotiin: lapykkaat tai varvikkaat vessassa kayntia varten (lattia kastuu valista), muki, lautanen-kulho, lusikka, viltti, hammasharja, pyyhe. Pidan aika hyvana saavutuksena sita, etta enaa viltti puuttuu. Niin ja kaksi kuvaa Ilmasta.

Toiset lapset ovat kiinalaisia paitsi yksi yhdysvaltalainen isompi tytto, joka toimii oikeastaan tulkkina, silla han puhuu aika hyvin kiinaa, vaikkei jostain syysta halua kovinkaan englantia puhua. Kommunikointini henkilokunnan kanssa on aika vaikeaa, johtaja osaa tosi kangerrellen ja nayttaa sanakirjasta sanoja, yksi nuoremmista osaa jonkin verran, muttei lahellekaan minun suomalaisittain huonoa
tasoani.

Joinakin paivina paivakodissa on joku ruotsalainen nuori neito, siis vuorotellen. He ovat vapaaehtoistyontekijoita, jotka maksavat itse ylospitonsa ja asumisensa ja tyoskentelevat palkatta, useimmiten jonkin jarjeston kautta. He ovat useimmiten saaneet myos stipendin Ruotsista kattamaan matka- tai jopa elinkulut. Tanaan oli yksi tytto, joka leikitti 'Bjornen sover, Bjornen sover' ja muita leikkeja. Han puhuu englanniksi, ja henkilokunta kaantaa lapsille, paitsi mina Ilmalle, joka siis jaa vahan orpoon tilanteeseen kun minua ei ole. Ehka ruotsalaiset
voivat selittaa hanelle ruotsiksi, mista han ymmartaa varmaan osan.

Mina puhun taalla enimmakseen suomea. Kiina tuntuu niin toivottomalta, enka odota etta kukaan osaisi englantia enempaa kuin enintaan bai bai ja yes ja no. Suomi on parempi kuin ei mitaan, ja kasilla voi nayttaa. Huomenna tapaan apurini, joka osaa hyvin englantia, ja olen varastoinut hanelle ison kasan kysymyksia: Missa on posti? Mika on villa kiinaksi? Mita ne 'raakapeiton' nakoiset pakkaukset ovat, peittoja ilman paalliskangasta? Missa voi printata valokuvia? Jne.

Toinen epamiellyttava juttu on etta ihan oikeasti niita punalippuja ja pompooseja kyltteja yms on taalla tiheassa. Ja ihan oikeasti koululaisilla on punaiset huivit kaulassa, aivan niinkuin jossain viisikymmenluvun yltiopositiivisissa kuvissa.

Tassa on linkki Kunmingista:
http://www.gokunming.com/en/

Jalkikommentti sairaaseen tyttoon: Kuulemma ei ollut tarttuvaa, ja kuulemma tytto hotkii liikaa ja tulee siita kipeaksi, hanella kai on mahassa jotain vikaa.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hienoa kun avasit blogin! Kirjoita aina kun jaksat, yksi lukija täällä ainakin on.