perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Jouluruokaa, ripulia ja kiinalaista tanssia?

Olimme Nordicalla syomassa ruotsalaista jouluruokaa: lihapullia, perunapaistosta, ja sekalaisia kasviksia, kinkkua, porkkanakeittoa, piparkakkuja, brownies mansikan kera. Ihan hyvaa muttei se tietenkaan sama ole kuin oma. Sen jalkeen oli Lucia-konsertti kulkueineen. Hienoa.
Ilma on suunnilleen parantunut ripulista, joka hanella oli monta paivaa. Stressaannuin siita, kun en pystynyt tyoskentelemaan, ja nayttely on ihan pian. Loysin asunnosta ruotsalaisen vihkosen terveysohjeita matkustaville, mukana minulla oli suomalainen Lapsi sairastaa, jossa ei ollut mitaan matkasairauksista. Ja netista koetin etsia tietoa, mita pitaisi tehda. Onneksi on netti ja kone taalla asunnossa! Etalta myos kysyin neuvoa ja paivakodista. Koetin vain antaa nestetta, vaikkei Ilma siita useimmiten kovinkaan perusta. Ruotsalaisten ohjeen mukaan tein suola-sokeri-vesiliuosta, johon lisasin mauksi mehua, muuten Ilma ei olisi juonut sita. Ja sita olisi pitanyt juoda yli litra paivassa. Muuten ohjeet erosivat toisistaan. Ruotsalaisten mukaan ensimmainen vuorokausi olisi kai annettava pelkkaa nestetta, suomalaisten mukaan annetaan ruokaa jos vain lapsi haluaa, ja amerikkalaisten mukaan ei pitaisi pitaa pelkalla nesteella koska se heikentaa. No niin, selvisimme siita kuitenkin, vaikka hitaasti se masu palautuu entiselleen, nyt on viikko mennyt ja syonnin jalkeen on usein masu vahan kipea.
Ihmeen vahan olemme olleet kipeina. Olemme kylla syoneet tahan asti puoli purkkiohjeen annosta maitohappobakteereita, vaikka ei sita ehka olisi tarvinnut. Minulla ei ole ollut melkein mitaan, paitsi kurkun kanssa alussa ongelmia ja allergian. Joskus ohimennen maha loysempi kuin tavallisesti. Ja Ilmalla on kylla ollut yskaa ja nuhaa. Mutta ensimmaisen vatsataudin Ilma sai vasta pari viikkoa sitten, vaikka olemme olleet Kiinassa kohta kaksi kuukautta. Oksensi aamupuolen pari kertaa, illalla oli ihan terve. Ja nyt sitten oksensi ensin ja sitten tuli keltaista vesikakkaa muutaman paivan, aluksi sellaisina rynnakkoina etta tuli vahan aina housuun. Ei kuumetta eika mitaan kovin pelottavaa.
Niin ja sellaisen BRAT-ohjeen sain etta banaania, riisia, omenamuussia (apple) ja paahtoleipaa (toast), mielellaan tassa jarjestyksessa. No Ilma ei valitettavasti syo banaania eika meilla ollut kaasua niin etta han sai vahan riisia ravintolassa ja vahan omenamossoa, jota kypsensin mikrossa. Ja paahtamatonta paahtoleipaa.
Kamalia vatsatauteja pelkasin kovasti, kun tulimme tanne. Aluksi olin vahan hysteerinen siita, ettei vain saa ottaa poydalle pudonneita ruokia suuhun, ja ettei Ilma saisi koskea mihinkaan jos ollaan syomassa tai menossa syomaan. Tai mieluummin ei koskisi mihinkaan, kun taalla on niin likaista. Kadet putsasimme kosteuspyyhkeella. Eri ihmisilla menee tanne tullessa eri tavoin. Nain meilla. Toivottavasti ei tule niita kauheita mahatauteja myohemminkaan.
Jouluaaton aiomme viettaa ruotsalaisten nuorten kotona, sinne kokoontuu paljon ruotsalaisia ym. Siella on valmiina kuulemma pieni muovijoulukuusi, ja jouluruokaa saavat ihmiset tuoda nyyttikestiperiaatteella. Minulta tilattiin jotain suomalaista. Se on siina mielessa hankalaa, etta meilla ei ole uunia. Malin ehdotti joulutorttuja, joita han oli syonyt. Jos loytaisi valmista voitaikinaa, voisikohan niita paistaa mikroaaltouunissa? Tai sitten ajattelin porkkanalaatikkoa, jos sita voisi tehda mikrossa. Taalla ei ihmisilla ole kotona uuneja. Ruoat paistetaan isolla liekilla. Meillakin on kaasuhella, mutta se on hieno, sellainen joka syttyy kun kaantaa nupista, ja sen saa ihan pienellekin. Tosin kirottu Tina ei ollut maksanut kaasulaskuamme, ja juuri kun Ilma oli kipea, meilta puuttui samaan aikaan kaasu viikon verran.
Porkkanalaatikkoon varmaan tarvitaan kermaa, sita on hankala saada taalta. Voita ei myoskaan ole. Onneksi sentaan rasvaista, hyvaa maitoa. Niin etta jos jollakulla on idea siita mita jouluruokaa voisin tehda mikrolla niin antaa tulla, tahan voi kirjoittaa kommenttia. Tosin on sellainenkin versio etta erailla ruotsalaisilla opiskelijoilla on kotona uuni, etta voisin menna sinne paistamaan, jos teen kotona valmiiksi. Kaikki ruotsalaiset opiskelijat muuten ilahtuvat kuullessaan, etta tulemme Ilman kanssa heille viettamaan joulua. Varmaan jonkun lapsen mukanaolo korvaa vahan sita ettei olla kotona. Niin, ne samat jotka kasitan lahetystyon opiskelijoiksi, he ovat oikein mukavia.
Eraan punatukkaisen kanssa sovin juuri, etta tulemme Ilman kanssa tanssitunnille. Katselimme yhtena iltana, kun han veti kiinalaistytoille breakdancea, ja mielemme teki mukaan. Han sanoi, etta periaatteessa joku kiinalainen pitaa myos kiinalaisen tanssin tunteja, lapsille, mutta se on kovin epasuosittu. Vain vanhat tadit ovat kiinnostuneita kiinalaisesta tanssista. Olin ihmetellyt, miksei voisi olla kiinalaisen tanssin opetusta, tamahan on ainutlaatuinen tilaisuus, kun olemme taalla kaikki niin vahan aikaa, ne opiskelijat lukuvuoden verran, voluntaarit ja mina vahemman. Nain vahan kiinalaista tanssia Nordicalla, ja se naytti toimivan ihan eri pohjalta kuin lansimaiset. Muistaakseni vahan sellainen siro kasienvaantelytyyli kuin Intiassa tai Balilla, nain kokemattomin silmin katsottuna. Ainakin se mita nain oli hienon nakoista.

Ei kommentteja: