Vihdoin paasimme kaupungin ulkopuolelle neljaksi paivaksi. Nordicasta jarjestettiin pieni ryhma, meita oli pikkubussissa viisi ruotsalaista, Ilma ja mina, ja kolme kiinalaista, + perilla viela kaksi kiinalaista. Lahtiessa olin vahan kipea, mutta soin ibuprofeeneja ja kaksi ensimmaista paivaa meni ihan ok. Halusin kuitenkin paasta liikkeelle. Kolmantena olin niin poikki etta itketti, ja jaimme Ilman kanssa iltapaivaksi hotelliin nukkumaan. Ilmakin soi viela antibioottejaan ja oli ehka siitakin vasynyt.
Ajoimme Kunmingista etelaan, kohti Vietnamia, vuoristoon jossa asuu vahemmistokansoja. Kavimme dai-, hani- ja yi-kylissa. Minun sairaspaivanani toiset kavivat viela jossain kylassa, johon piti maksaa sisaan, mutta josta he silti kovasti pitivat. Saa oli enimmakseen pilvinen ja vuoristossa oli viileahkoa. Sinne ajaessamme pelkasin vuoristoteilla, mutta meilla oli onneksi varovainen ja kokenut kuski, mika ei ole itsestaanselvyys. Matkan aikana naimme ja kuulimme ainakin viisi onnettomuuspaikkaa, kaikki tosin isolla tiella, ei vuoristossa. Ilmaa eivat korkeat paikat nayttaneet yhtaan pelottavan, han kysyi, miksi minua pelottaa. Kolmantena ja neljantena paivana oli niin pilvista, etta aluksi tie tuskin nakyi, ja viimeisena paivana palatessamme olimme niin pilven sisalla, ettei tarvinnut pelata, kun ei nakynytkaan muuta kuin vahan tien viereisia puita.
Kylat olivat tosi vanhanaikaisia ja viehattavia. Mustat siat lohnottivat pitkin katu-polkuja, lapset ja siat ja kanat ja koiranpennut ja ankat sikin sokin. Kylat olivat vuorten rinteilla, talot usein kaksi- tai kolmekerroksisia, katto oli myos yksi oleskelutila, vaikkei siella huonekaluja pidettykaan. Huoneet olivat usein matalia ja pimeita, niissa oli tunnelma kuin savusaunassa. Savu tuleekin sisaan, savupiippua ei erityisemmin ole, mutta ovia ja ikkunoita pidetaan myos yleisesti auki. Pimeassa huoneessa ruskeat hymyilevat kasvot, niissa hymyissa oli jotain ihmeellista, joskus minua ikaankuin nolotti katsoa heita silmiin, he tuntuivat jotenkin niin vahvoilta, elavat aina ulkoilmassa ja tekevat kovaa tyota, suoraselkaisilla naisilla erittain koristeelliset monenkirjavat vaatteet paalla.
Soimme ja nukuimme aina eri paikassa, yot aina hotellissa, joista keskimmainen oli jonkun feodaaliherran ja myohemmin -rouvan palatsi, jonka pitkilla portailla oli joka kolmas askel levennys kumarrusta varten. Ilmalla ja minulla oli siella ihana iso katossanky. Ruokaa meille tarjottiin aina jotain paikallista erikoista, tulin maistaneeksi toukkia, etanoita ja heinasirkkoja, joista ensimmaiset olivat kylla epamiellyttavimmat syoda. Ilman syominen ei sujunut hyvin, ja aina kun oli tarjolla jotain leivantapaista, hamstrasin sita varastoon. Kaikki ne ihmeelliset ruoat perajalkeen erilaisissa paikoissa ja hajuissa alkoivat lopulta kovasti vasyttaa, ainakin minua, ja viimeisena aamuna oli ihanaa saada kahvia valkoisen leivan, marmeladin ja munien kanssa.
Kuvat ovat dai-kylasta, jossa kavimme ensimmaisen paivan iltana, saavuttuamme oikealle seudulle. Dait ovat taiden (taimaalaisten) sukulaisia ja elavat vain laaksoissa, missa on lammin.
Tyypillinen daitalo ja
kylanakymaa.
Possuja ja vesipuhveleita, jotka ovat seudulla hyvin tavallisia. 
Kylien viemarit ovat yleisesti suunnilleen tallaisia.
Lastillinen jotain juurikkaita oli juuri lahdossa
ja sitten niita heiteltiin seuraavalle lavalle.
Kylan johtajan vaimo, joka toi vinkuvalle Ilmalle ensin banaania, mutta kun Ilma ei halua banaania, toi han lamminta makeaa riisikeittoa, jota Ilma suostui hyvilla mielin syomaan, kunhan mina olin ensin maistanut sita. Sen jalkeen vinkuna vaihtuikin lauleluksi.
Talon nuorempaa polvea.
Vesihanat ja vessat ovat kylissa yhteisia. 
Tammoiseen kuuman lahteen altaaseen pudotin sen jalkeen kamerani, eika kuvia ole enempaa.
Ajoimme Kunmingista etelaan, kohti Vietnamia, vuoristoon jossa asuu vahemmistokansoja. Kavimme dai-, hani- ja yi-kylissa. Minun sairaspaivanani toiset kavivat viela jossain kylassa, johon piti maksaa sisaan, mutta josta he silti kovasti pitivat. Saa oli enimmakseen pilvinen ja vuoristossa oli viileahkoa. Sinne ajaessamme pelkasin vuoristoteilla, mutta meilla oli onneksi varovainen ja kokenut kuski, mika ei ole itsestaanselvyys. Matkan aikana naimme ja kuulimme ainakin viisi onnettomuuspaikkaa, kaikki tosin isolla tiella, ei vuoristossa. Ilmaa eivat korkeat paikat nayttaneet yhtaan pelottavan, han kysyi, miksi minua pelottaa. Kolmantena ja neljantena paivana oli niin pilvista, etta aluksi tie tuskin nakyi, ja viimeisena paivana palatessamme olimme niin pilven sisalla, ettei tarvinnut pelata, kun ei nakynytkaan muuta kuin vahan tien viereisia puita.
Kylat olivat tosi vanhanaikaisia ja viehattavia. Mustat siat lohnottivat pitkin katu-polkuja, lapset ja siat ja kanat ja koiranpennut ja ankat sikin sokin. Kylat olivat vuorten rinteilla, talot usein kaksi- tai kolmekerroksisia, katto oli myos yksi oleskelutila, vaikkei siella huonekaluja pidettykaan. Huoneet olivat usein matalia ja pimeita, niissa oli tunnelma kuin savusaunassa. Savu tuleekin sisaan, savupiippua ei erityisemmin ole, mutta ovia ja ikkunoita pidetaan myos yleisesti auki. Pimeassa huoneessa ruskeat hymyilevat kasvot, niissa hymyissa oli jotain ihmeellista, joskus minua ikaankuin nolotti katsoa heita silmiin, he tuntuivat jotenkin niin vahvoilta, elavat aina ulkoilmassa ja tekevat kovaa tyota, suoraselkaisilla naisilla erittain koristeelliset monenkirjavat vaatteet paalla.
Soimme ja nukuimme aina eri paikassa, yot aina hotellissa, joista keskimmainen oli jonkun feodaaliherran ja myohemmin -rouvan palatsi, jonka pitkilla portailla oli joka kolmas askel levennys kumarrusta varten. Ilmalla ja minulla oli siella ihana iso katossanky. Ruokaa meille tarjottiin aina jotain paikallista erikoista, tulin maistaneeksi toukkia, etanoita ja heinasirkkoja, joista ensimmaiset olivat kylla epamiellyttavimmat syoda. Ilman syominen ei sujunut hyvin, ja aina kun oli tarjolla jotain leivantapaista, hamstrasin sita varastoon. Kaikki ne ihmeelliset ruoat perajalkeen erilaisissa paikoissa ja hajuissa alkoivat lopulta kovasti vasyttaa, ainakin minua, ja viimeisena aamuna oli ihanaa saada kahvia valkoisen leivan, marmeladin ja munien kanssa.
Kuvat ovat dai-kylasta, jossa kavimme ensimmaisen paivan iltana, saavuttuamme oikealle seudulle. Dait ovat taiden (taimaalaisten) sukulaisia ja elavat vain laaksoissa, missa on lammin.
Tyypillinen daitalo ja
kylanakymaa.
Possuja ja vesipuhveleita, jotka ovat seudulla hyvin tavallisia. 
Kylien viemarit ovat yleisesti suunnilleen tallaisia.
Lastillinen jotain juurikkaita oli juuri lahdossa
ja sitten niita heiteltiin seuraavalle lavalle.
Kylan johtajan vaimo, joka toi vinkuvalle Ilmalle ensin banaania, mutta kun Ilma ei halua banaania, toi han lamminta makeaa riisikeittoa, jota Ilma suostui hyvilla mielin syomaan, kunhan mina olin ensin maistanut sita. Sen jalkeen vinkuna vaihtuikin lauleluksi.
Talon nuorempaa polvea.
Vesihanat ja vessat ovat kylissa yhteisia. 
Tammoiseen kuuman lahteen altaaseen pudotin sen jalkeen kamerani, eika kuvia ole enempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti