Laakari

Ilmalla oli ensin yhtena yona kova korvasarky, sen jalkeen kun oli muuten vain ollut nuhassa ja yskassa ja kun minakin olin ollut ripulissa. Olen jo perin juurin kyllastynyt sairaanhoitoon kotona, valista kovin pahantuulisen Ilma-paran kanssa. Olemme kayneet ulkona vain ostamassa ruokaa ja palapelin, seka laakarissa, Ilma aina kantoliinassa, jottei rasittuisi. Kiipeaminen tanne neljanteen kerrokseen Ilma lanteella ja maidot ja kokikset ym. kasissa on aika raskasta, raskaampaa kuin olisi matalassa Suomessa.

Olemme nyt kayneet kaksi kertaa laakarissa. Laakarit ovat amerikkalaisia vapaaehtoisia, vastaanottohenkilokunta saa palkkaa, mihin tarkoitukseen voi antaa lahjoituksia, muuten mikaan ei maksa mitaan, eivat edes laakkeet. Kaksi tapaamaamme laakaria olivat aviopari. Yksi vastaanottotyontekija on Ilman paivakotikaverin Ding Dingin aiti ja puhuu englantia, niin etta kun soitin ensimmaisen kerran ja annoin lapsen nimen, kuulin vastaukseksi: Aa, I know Ilma! Muutenkin systeemi tuntuu ihan ihmeelliselta. Organisaatio kiertaa ilmeisesti enemman maaseudulla, ja se on tarkoitettu etupaassa niille, joilla ei ole varaa kiinalaisiin laakareihin. Asiakkaat ovat seka koyhia Kiinan vahemmistoista (?) etta lansimaalaisia, jotka haluavat lansimaalaista hoitoa tai eivat osaa kiinaa.

Kiinalaisia laakareita on varmaan luotettaviakin, mutta he saattavat kaskea tarpeettomiin tutkimuksiin, jopa leikkauksiin, saadakseen enemman rahaa. Taalla on esimerkiksi paljon sokeita poikia, koska laakarit maarasivat tiettyna aikana johonkin vaivaan lapsille jotain ihan turhaa ja liian vahvaa, joka vaikutti silmiin. Sama jalkarampojen nuorten miesten kanssa, en muista, miten se tarkemmin meni. Joka tapauksessa monet kiinalaiset pelkaavat ja valttavat viimeiseen asti laakareita, siina pelossa etta laakari maaraa heidat ylikalliisiin toimenpiteisiin.

Toisaalta taas jos joku on on kylmettanyt ja nuhainen, han ei valttamatta alya pysya kotona lepaamassa, vaan toiset ajavat hanet laakariin, niin kuin Nordican Tinan (kiinalainen), joka sai nelja piikkia tavallista flunssaa vastaan. En tieda taas sita, miten tuollainen flunssakauhu sopii yhteen laakaripelon kanssa.

Mutta ne meidan amerikkalaiset laakarimme ovat pienissa huoneissa eraan kaikensorttisille vammaisille tarkoitetun koulun takapihalla, koyhalla kadulla. Sinne paasee meilta suoraan bussilla nro 62. Pihalta on ovi auki pieneen toimistoon, jossa kirjataan tiedot ja otetaan vastaan lahjoitukset (annoin kummallakin kerralla 100 yuania eli 10 euroa), huone jonka lasikaapit ovat taynna lahjoitettuja laakkeita, kolme pienta toisissaan kiinni olevaa vastaanottohuonetta. Huoneessa oli laakaripritsin paalla amerikkalainen Vartiotorni. Eilen perjantaina menimme sinne vahan ennen viitta, ja siella oli vahan tungosta, ensimmaisen kerran olimme tiistaina, ja silloin ei ollut. Se tuntui ihmeelliselta, kun tiedan, etta monille kiinalaisille laakariinmeno on kauhean kallista. Ehka asikaskuntaa on jotenkin rajoitettu.

Ensimmaisella kerralla saimme pienessa pussissa penisilliinia nimelta Amoksillin tms, sen jalkeen Ilma sai ripulin ja oksensi kahtena yona. Siksi soitin uudestaan ja saimme nyt ison kasan pienia pulloja antibioottia pulverina, ja se pitaa sekoittaa tiettyyn maaraan vetta. Saimme myos jotain nestemaista parasetamolia, kun kysyin, saako taalta semmoista. Apteekista ei ilmeisesti saa, kuten ei ilmeisesti myoskaan maitohappobakteereita, joita laakari ei tuntenut. Syovatkohan niita vain pohjoismaalaiset? Meilla on ollut niita mukana mahan tasapainottamiseen vieraassa ymparistossa, mutta alkavat loppua. Alussa soimme niita pitkaan koko ajan puoli ohjeen annosta, ja myohemmin olen antanut Ilmalle, koska hanella on maha usein vahan kipea. Laakarin mukaan se on tavallista muualta tulleille, han neuvoi syomaan jogurttia joka paiva.

Non-Governmental-Organisations NGO's in Yunnan